Näin valmistaudut työn alkuun syksyllä

Kesäloma on loppumassa ja on aika palata takaisin töihin. Coach Carina Granö-Träskelin antaa sinulle 4 vinkkiä, joilla teet töihin paluusta miellyttävämpää. 

1. Aloita hitaasti. Samalla tavalla kuin ennen lomaa alamme asteittain hidastaa, tarvitsee meidän myös rauhallisesti lämmitellä ja päästä oikeaan työrytmiin. Jos sinulla on mahdollisuus suunnitella omat työvuorosi, älä ota rankimpia kokouksia tai tärkeimpiä neuvotteluja heti ensimmäisellä loman jälkeisellä viikolla. Muuten todennäköisesti jännität koko lomasi ajan edessä häämöttävää täyttä kalenteria.

2. Töissä ei ole ”niin kuin aina ennen”. Monilla työpaikoilla haaveillaan jo paluusta työyhteisöön kuukausien etätyöputken jälkeen.  Nyt on ehkä ensimmäinen fyysinen tapaaminen kriisin jälkeen, silloin jokainen pitää olla tarkkaavaisempi ja tehdä töitä omassa rauhassa. Olisiko mahdollista tehdä pehmeä aloitus ja jopa tehdä vuoropäivinä lähityötä?

3. Keskustelkaa yhdessä. Nyt syksyllä tullaan näkemään koronapandemian todelliset vaikutukset.  Tilannekuvan mukaan näyttää siltä, että saamme odottaa lisää lomautuksia sekä irtisanomisia, kuitenkin kaikki on epävarmaa. Tämä asettaa suuria vaatimuksia johtajille sekä ryhmäjäsenille. On olemassa paljon kysymyksiä mutta ei välttämättä vastauksia kaikkeen. Jos sinä johtajana olet epävarma eikä sinulla ole vielä vastauksia kaikkeen, sano se ääneen, älä jää murehtimaan yksin. Hiljaisuutesi voi johtaa turhiin epäilyksiin ja spekulaatioihin.

4. Pidä huolta henkilökunnan hyvinvoinnista. Kysy henkilökunnaltasi ja kollegaltasi miten he oikeasti voivat. Mieti vastauksia huolellisesti.  Tämä koskee koko henkilöstöä. Meillä on edessämme rankka syksy, sekä henkisesti että taloudellisesti. Jos irtisanomisia ja lomautuksia tulevat olemaan ajankohtaisia työpaikallasi, henkilökunnan hyvinvoinnista on pakko pitää huolta. Tämä koskee sekä irtisanottuja että lomautettuja mutta myös heitä, jotka jäävät työpaikalle. Jotkut saattavat nimittäin tuntea syyllisyyttä siitä, että he saavat jatkaa töitä kun osa pitää lopettaa.

 


Oletko kiinnostunut kenkilökohtaisesta valmennuksesta
tai haluatko parantaa tiimisi kommunikointia? 

Kysyy lisää joko chat-palvelumme kautta tai sähköpostitse info@supportme.fi.